Pitkästä aikaa tilanne näyttää olevan menossa parempaan suuntaan ja valoa näkyy tunnelin päässä, joten inspiraatiotasotkin on nousseet huippuun ja suunnitelmat on tulilla. Onpa hieno tunne, vai mitä!?
No niin, katsotaanpas miltä näyttää matkasuunnitelmat vuodelle 2022:
Täysin uusi maailmankolkka tuli valloitettua, nimittäin Kanariansaaret ja erityisesti Gran Canaria ja Teneriffa. Uskomatonta, mutta totta. Aiemmin nimittäin ajattelin, että tämä massaturismin pilaama saariryhmä on niin vihoviimeinen paikka, jonne haluan matkustaa. Olin oikeassa ja väärässä samaan aikaan.
Saavuin pari päivää sittenKreetalle ja täytyy sanoa, että kyllä ihminen on onnellinen, kun pääsee todella pitkästä aikaa pois kotoa neljän seinän sisältä ja myös pois Suomesta. Minunkaltaiselleni paljon ja usein reissaavalle maailmankansalaiselle, joka on tottunut viettämään vivahteikasta ja elämysrikasta elämää, koronavuosi on ollut yhtä hel*****ä. Toki samaan aikaan pysähtymisen kautta myös matka omaan itseeni. Onhan se matka sekin.
On ollut hyvä pysähtyä ja miettiä mitkä asiat elämässä oikeasti ovat olleet tärkeitä. Mutta sanotaan nyt vaikka näin, että lähdin tänne Kreikan kuvankauniille Kreetan saarelle piristämään omaa kehon ja mielen virkeyttäni. Noh, lifestylestä ja tuosta aiheesta voisi puhua vaikka ikuisuuden mutta mennään itse asiaan.
Nyt kun tammikuu alkaa olla jo loppusuoralla ja olen saanut hieman otettua etäisyyttä viime vuoteen ja koronan aiheuttamaan reissuahdinkoon, niin tässä kohtaa pystyn jo jopa ihan hyvillä mielillä katsomaan taaksepäin, koska tiedän, että jotain parempaa on jossain vaiheessa tänä vuonna toivottavasti tiedossa.
Ja okei, vaikka pettymyksiä oli viime vuonna vaikka muille jakaa, niin lohduttavaa tietty on että tilanne oli globaalisti meille kaikille samanlainen. Tällaiselle maailmankansalaiselle, joka on elämänsä aikana tottunut reissaamaan, tulemaan ja menemään pitkin poikin maailmaa niin paljon kuin sielu sietää ja kukkaro kestää niin Continue reading →
Ihan hulluna Hankoon! Tämä oli ihastusta ensi hetkestä alkaen. Voiko enää ihastuttavampaa ja sympaattisempaa kesäkaupunkia ollakaan? Continue reading →
Vaan miten kävikään? No tietenkin aivan päinvastoin. Koska koronavirus. Kaikki tämän vuoden reissu-unelmat ovat murskana. Ainakin nyt toistaiseksi.
Maailma on mun toinen koti, matkustaminen mulle suuri intohimo ja jo vuosikymmeniä kestänyt rakas harrastus ja elämäntapa. Reissaaminen on ihanaa pakoa arjesta ja aina täytyy olla jotain mitä odottaa. Reissut ja niiden suunnittelu antaa mulle todella paljon energiaa ja inspiraatiota, avartaa mailmankuvaa. Maailmalta tarttuu aina mukavasti mukaan uutta perspektiiviä tähän mutkaiseen elämään.
Malediivien unelmaloma peruuntui viime metreillä
Juuri nyt mun pitäisi olla Malediiveillä Fulhadhoon pienellä paratiisisarella rentoutumassa valkoisilla hiekkarannoilla palmujen katveessa, varpaistella puuterinpehmeällä lämpimällä hietikolla, snorklailla kristallinkirkkaissa vesissä ja ihailla upeita auringonlaskuja. Sen sijaan olen “lukkojen takana” kotona, Suomi on sulkenut rajat ja lentoyhtiöt lopettaneet lennot.
Lähtö Malediiveille piti olla pari päivää sitten tämän viikon torstaina. Vielä muutama viikko sitten oli sellainen tilanne, että olin hyvillä mielillä lähdössä reissuun, mikäli lentokoneet kulkisivat ja Malediivit ottaisivat ulkomaalaisia vastaan. Little did I know. Kahdessa viikossa maailman tilanne on kääntynyt aivan päälaelleen. Continue reading →
Villeimmissä unelmissanikaan en olisi voinut kuvitella, että Thaimaasta löytyy vielä hiljaisia, autenttisia ja kuvankauniita saaria, joita ei turismi ole vielä täysin vallannut.Uskomatonta mutta totta, kaksi tällaista rauhallista paratiisisaarta, Koh Yao Yai ja Koh Yao Noi, sijaitsee vain 30 minuutin venematkan päässä Thaimaan vilkkaimmasta pakettimatkaajien suosikkikohteesta Phuketista. Sijainti on ihanan ideaali lähellä Phuketin kansainvälistä lentokenttää, mutta silti valovuosien päässä Phuketin turistihässäkästä ja Continue reading →
Kyllä se loma vaan on ihmisen parasta aikaa, joten siitä täytyy ottaa kaikki irti. Joskus kuitenkin lomamoodi saattaa olla hukassa. Tuntuuko siltä, että on vaikea päästä arjesta irti? Omalla kohdallani kyllä, big time! Arjen kiireen keskellä elämää suorittaessa usein unohtuu mitä se rentoutuminen oikein on. Mistä ne kaikki hyvän olon tunteet lähtee liikkeelle. Kun keho ja mieli on lepää ja on rentoutuneessa tilassa niin elämäkin maistuu paljon makeammalle.Tässä palmujen ympäröimänä Thaimaan lämpimän auringon alla olen pohdiskellut paljon elämän suuria ja pieniä asioita. Mietiskellyt kaikkia niitä kujeita, joiden avulla oma mieleni piristyy, kehoni Continue reading →
Siis voi kuulkaa toverit, kyllä elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa! Jälleen on uusi vuosi ja sen myötä uudet entistä uljaammat kujeet ja suuremmat seikkailut maailman eri kolkkiin tiedossa.Aiemmin kerroin viime vuoden ikimuistoisimmista reissukokemuksista ja kommelluksista, ja vuosi 2019 oli kyllä kaiken kaikkiaan hieno reissuvuosi. Sen lisäksi työrintamalla meni niin lujaa, että jouluun mennessä olin muistinmenetyksen Continue reading →
Taas on aikamoinen seikkailujen ja tapahtumien täyteinen vuosi takanapäin. Tässä vaiheessa vuotta, kun loppumetrit ovat enää jäljellä niin on hyvä taas rauhoittua, levätä ja katsoa mitä kaikkea kuluneena vuonna on tapahtunut ja missä kaikkialla on tullut seikkailtua ennen kuin sännätään taas uuden vuoden ja uusien seikkailujen pariin. Ja erityisesti mitkä olivat ne tämän vuoden ikimuistoisimmat ja mieleenpainuvimmat kokemukset. Maailmalla kun paljon reissaa niin aina tietenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, se on aivan päivän selvää.Vuosi 2019 oli jälleen kerran reissujen suhteen mukavan monipuolinen, ottaen huomioon sen, kuinka kiinni olen ollut omissa kotimaisemissa Helsingissä arjen rumbaa pyörittäen ja ylipitkää työpäivää tehden. Continue reading →