Tunisian hintataso saa suupieleni nykimään voimakkaasti ylöspäin. Tunisia on nimittäin todella mukavan edullinen maa matkustaa ja lomailla. Mitenköhän tuota hintatasoa voisi parhaiten kuvailla tai vertailla Suomen hintoihin. Noh, ainakin monin kerroin edullisempaa kuin kotona Suomessa. Ruoka, juoma, liikkuminen ja nähtävyydet ovat kokonaisuudessaan erittäin edullisia. Jos vertaan Tunisian hintatasoa toiseen Pohjois-Afrikan maahan Marokkoon, niin Tunisia on huomattavasti edullisempi kuin Marokko. Euroopan puolen Välimeren maista ei voi puhua edes samana päivänä Tunisian kanssa.Mutta laitetaan vähän faktoja ja lukuja pöytään, koska tällä tavalla Tunisian hintataso avautuu parhaiten. Matkan pituus oli kaksi viikkoa ja tukikohtana Soussen kaupunki. Soussesta käsin sukkuloin eri puolille Tunisiaa omatoimisille seikkailuretkille parin sadan kilometrin säteellä tukikohdasta.
Tässä jutussa avaan matkakustannukset sekä euroissa että paikallisessa valuutassa eli Tunisian dinaareissa. Tunisian matka oli sooloreissu, joten kaikki kustannukset ovat Continue reading