Ticket to Adventures

Travel blog from around the world, near and far.

kokemuksia pulau weh indonesia

Reissusuunnitelmat vuodelle 2019

4 Comments

Kuluvasta vuodesta on taas tulossa hieno ja aktiivinen reissuvuosi! Viime vuoden huikeista reissukokemuksista on vaikea pistää paremmaksi, mutta vaikka itse tämän sanonkin, niin tämä vuosi on varmasti monin kerroin upeampi!

Mun aivojen kovalevy on ollut niin ylikuormittunut viime vuosina ettei ole jäänyt yhtään ylimääräistä kaistaa ajatella mitä kaikkea ihanaa tekisin lomalla sitten kun sellainen koittaa. Hienoja reissuja on kyllä tullut tehtyä, mutta en ole kovinkaan suuria tai tarkkoja reissusuunnitelmia tehnyt etukäteen, vaan päätökset ja varaukset ovat jääneet aina viime tinkaan ja varsinaiset suunnitelmat olen tehnyt vasta reissun päällä. Itse asiassa olen mennyt hyvin pitkälle jopa oman luontoni vastaisesti eli täysin fiiliksen mukaan luovasti säveltäen päivä kerrallaan. Kääk, miten minustakin tuli sellainen?

Tähän on tarvittu omassa päässäni vahvaa mentaliteetin muutosta ja siihen syynä on ollut liian hektinen, suorituskeskeinen ja muutosrikas elämä. Ihan siis toki positiivinen asia, että suunnitelmallinen ja kontrollihakuinen ihminen oppii tässä vaiheessa elämää omaksumaan ominaisuuksia suurpiirteiseltä taivaanrannan maalarilta. Mutta samaan aikaan tästä syystä myös moni hieno kokemus reissun päällä on jäänyt väliin koska en ole tehnyt kotiläksyjäni ja ottanut asioista ja mahdollisuuksista tarpeeksi selvää. Jälkikäteen olen sitten tajunnut, että paljon hienoja paikkoja ja kivoja juttuja jäi näkemättä ja kokematta. Harmitus on iskenyt päälle.

Anyways. Nyt kun elämä on hieman rauhoittunut, niin löytyy taas pitkästä aikaa vähän kapasiteettia tehdä matkasuunnitelmia. Reissujen suunnitteluhan on hauskaa hommaa ja pääsee jo hyvissä ajoin fiilistelemään mitä tuleman pitää. Tälle vuodelle onkin jo hahmottunut upeita reissuja eri puolille maapalloa! Tallinnan reissun kävin jo talvella heittämässä ja nyt on useampi reissu tälle vuodelle lyöty lukkoon ja jopa loppuvuoden matkojenkin osaltakin ajatukset alkavat selkeytyä. Joten otetaan kevyt katsaus tuleviin reissuihin ja suunnitelmiin:

Vappuna pitkä viikonloppu Puolaan

Yhtenä sunnuntai-ilta ostin lennot Gdanskiin täysin hetken mielijohteesta. Gdanskissa aion viettää minulle tyypillisen ”railakkaan” vappuviikonlopun. Moni on kehunut Gdanskia, joten ihan kiva päästä nyt itsekin kokemaan kaupungin kauneus. Neljä päivää tässä pienessä kaupungissa saattaa olla vähän liikaa ja olenkin miettinyt, että riittääkö tekemistä ja näkemistä tarpeeksi. Mutta täytyypä ottaa pitkä viikonloppu ihan iisisti ja vain nautiskella olosta ja elämästä. Saattaa olla, että käyn piipahtamassa myös Gdanskin lähellä sijaitsevassa Sopotin rantakaupungissa ja ehkä otan ohjelmaan jonkun muukin päiväretkikohteen. Toivon kovasti, että Euroopassa kevät on jo pidemmällä kuin Helsingissä ja että kevätaurinko hellii reissaajaa.

Kesälomalla Kaakkois-Aasiaan: Malesia ja Indonesia

Tätä odotan jo niin innolla! Reilu 4 viikkoa Kaakkois-Aasian auringon alla. Kaupunkiloma yhdistettynä rentouttavaan lepolomaan palmun alla. Qatar Airwaysin lennot Dohan kautta Malesian Kuala Lumpuriin tuli varattua jo pari kuukautta sitten kun sain hyvän diilin. Dohassa vietin viime kesänä yhden viikonlopun tutkien kaupunkia, joten Doha on jo nyt  oikeastaan nähty. Tällä kertaa vain nopea koneen vaihto Dohassa ja sitten suoraan Kuala Lumpuriin.

Kuala Lumpurin ajattelin ottaa haltuun yhden viikonlopun aikana. Kaupunki ei ole mulle entuudestaan tuttu lainkaan, joten ohjelmassa tulee olemaan kunnon turistimeininkiä ja hard core sightseeingiä. Lisäksi Kuala Lumpurin kuuluisaa street food -tarjontaa on pakko päästä kokeilemaan. Ennen Indonesiaan lähtöä on muutenkin hyvä laittaa kalorien saanti kohdilleen. Viime vuoden Indonesian reissulla nimittäin pöpöt pääsivät ottamaan vallan mun kehosta ja neljän viikon tehokkaan indonesialaisen laihdutuskuurin aikana paino tippui 6 kg. Mulla on kaikki sormet ja varpaat ristissä, että tuleva reissu menisi pöpöjen osalta vähän paremmin.

Kuala Lumpurista lennän viikonlopun jälkeen Indonesian toiseksi suurimmalle saarelle Sumatralle Banda Acehiin, josta hyppään suoraan lauttaan, joka vie pienelle Pulau Wehin saarelle. Pulau Wehillä pitäisi olla erinomaisia sukellus- ja snorklauspaikkoja, hienoja hiekkarantoja ja muutenkin ihan rauhallista ja chilliä meininkiä. Neljä viikkoa Pulau Wehillä ja agendalta löytyy vain yksi asia: tekemättömyys. Tai no, ehkä voisin lisätä agendalle muutaman asian: rentoutuminen, nukkuminen ja kevyt urheilu omaa kehoa ja mieltä kuunnellen. Pitäähän siellä sitten tietenkin varpaistella lämpimällä rantahiekalla, snorklailla ja tutustua merenalaiseen elämään, vuokrata skootteri ja huristella ympäri saarta, ihailla upeita auringonlaskuja jne. Just täydellinen suunnitelma, ei stressiä!

Pulau Wehin jälkeen paluumatkan ensimmäinen etappi yhdeksi päiväksi ja yöksi on Banda Acehin kaupunki Sumatralla. Vuonna 2004 Banda Aceh koki kovia, kun ensin Sumatran länsipuolella Intian valtameressä sattunut voimakas maanjäristys runteli kaupunkia ja sen lisäksi vielä järistyksen jälkeinen tsunami pyyhkäisi kaupungin matalaksi. Todella hurjaa.

Banda Acehista lennän takaisin Kuala Lumpuriin, josta paluumatkaa varten varasin pariksi yöksi mukavan hotellin isolla kattoterassilla ja uima-altaalla. Siitä onkin sitten hyvä palata takaisin kotiin nauttimaan Helsingin heinäkuisista helteistä.

Syksyllä pitkä viikonloppu Itä-Eurooppaan

Syys-lokakuulle olen kaavaillut pientä irtiottoa arjesta. Pitkä viikonloppu vaikka Prahassa tai Budapestissa olisi aika passeli, sillä Itä-Eurooppaa en ole vielä ehtinyt lainkaan valloittamaan. Kroatiakin voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto.

Joulu ja uusivuosi Thaimaassa

Thaimaassa ei ole tullut käytyä nyt muutamaan vuoteen, vaikka maa on yksi suosikkikohteistani Kaakkois-Aasiassa. Paljon olen Thaimaassa jo ehtinyt kierrellä ja hyppelemään eri saarilla, mutta nähtävää on vielä liian paljon. Tällä hetkellä erityisesti Phang Ngan lahdella Phuketin ja Krabin välimaastossa sijaitsevat saaret Koh Yao Noi ja Koh Yao Yai kiinnostavat. Olettaisin niiden olevan vielä suhteellisen rauhallisia ja idyllisiä saaria kaukana suurista turistimassoista, joten nämä saaret ovat matkasuunnitelmissa tämän vuoden joululle ja uudelle vuodelle.

Löytyykö sinulta hyviä vinkkejä näihin paikkoihin? Entä minkälaisia matkasuunnitelmia sinulla on tälle vuodelle? Jos tulevien reissujen hotellit on vielä varaamatta niin tästä postauksesta löydät Booking.comin 10 % alennuslinkin, jota kannattaa hyödyntää.

Seuraa seikkailuja: Facebook | Instagram | Twitter

Author: Piia | Ticket to Adventures

Captivating travel stories from around the world, near and far, by an experienced traveller and adventurer.

4 thoughts on “Reissusuunnitelmat vuodelle 2019

  1. Matkailutyylisi kuulostaa hyvinkin paljon samalta kuin minun. Kerran pääsin valloilleni Lontooseen, kun matkustin sinne yksin ja yksi lontoolainen tuttavani mainitsi, ettei ole koko elämänsä aikana nähnyt niin paljon Lontoosta kuin minä yhtenä päivänä 😉 Mutta yritän myös oppia tästä pois, koska “matkasuorittaminen” voi myös koitua stressin aiheeksi eivätkä aina matkakumppanini arvosta sen tyyppistä matkailua.

    Matkasuunnitelmasi kuulostavat mahtavilta! Olen asunut Malesiassa, mutta viime visiitistä on niin paljon aikaa, etten osaa enää antaa suosituksia. Olin juuri tyttäreni kanssa Gdanskissa, joka oli ihana, mutta oi niin kylmä!

    Tälläkin matkalla jouduin hölläämään omista suunnitelmistani, kun tyttäreni matkailutyyli on enemmänkin viipyilevä ja hengailukeskeinen. Näimme silti paljon 😛 Jos meinaat mennä jonkin ostoskeskukseen, niin Forum oli viihtyisä, kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista ja siellä on tosi hyvä smoothiebar yläkerrassa.

    Like

    • Mulla on ollut myöskin haasteita siinä että reissussa haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon ja rentoutuminen on jäänyt toisarvoiseksi, ja olen huomannut että parasta on se että on suunnitelmia, muttei kuitenkaan liian tarkkoja sellaisia tai liian tiukkoja aikatauluja. Ehkä sanoisin että suunnitelmallisesti fiiliksen mukaan ilman stressiä ja suorittamista, sitä kun riittää omassa arjessa ihan tarpeeksi, ja se onkin varmasti myös osasyynä mun suorittamiseen myös vapaa-ajalla, koska siitä moodista on tosi vaikea päästä pois…

      Liked by 1 person

  2. Hyvältä kuulostaa suunnitelmat. Me ollaan juuri nyt Gdanskissa! Mukava paikka, mutta ainakin näin pääsiäisen aikaan melko tuulinen. Westerplatte kannattaa ottaa harkintaan, jos vähänkään on kiinnostunut historiasta. Bussilla pääsee näppärästi puolessa tunnissa. Ja ah, pulau weh on niin ihana! Sukellukset hyviä ja tunnelma ihana leppoisa.

    Like

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.